Valokuvaus, videokuvaus, kuvakonseptointi ja kuvatuotannot
Olen aloittanut kuvaajan urani journalistisen kuvan parissa kuvaten sanomalehdille. Tästä siirryin aikakausilehtimaailmaan ja lopulta B2B-kuvauksiin. Suunnittelen ja kuvaan sisältöä edelleen sekä perinteisiin printtijulkaisuihin että erilaisille sähköisille alustoille. Ominta alaani on henkilökuvaus ja laajemmat kuvakokonaisuudet, esimerkiksi erilaiset kampanjat ja brändikuvaukset.

Videokuvaus
Suunnittelen ja teen videoita tarpeen mukaan; kevyellä ja ketterällä tuotannolla tai useamman ihmisen kuvaustiimin kanssa. Henkilövideo toimii erityisen hyvin silloin, kun tarvitaan ihmisläheistä ja omakohtaista kerrontaa. Videoita voi hyödyntää kampanjoissa ja ne toimivat erityisen hyvin somessa.

Konseptointi ja kuvasuunnittelu
Kuvakonseptointia tarvitaan silloin, kun yrityksen kuvailme on sekava, se ei puhuttele kohdeyleisöä tai ollaan perustamassa omaa kuvapankkia. Konsepti on visuaalinen ohjekirja, joka kertoo, millainen on yrityksenne kuvamaailma. Sen pohjalta on helppo tehdä kuvahankintoja tai suunnitella kuvauksia. Hyvä kuvasuunittelu nopeuttaa kuvatuotantoja ja varmistaa, että lopputulos on tavoitteiden mukainen.

Kuvatuotannot
Kuvauksen lisäksi teen kuvatuotantoja yhteistyössä muiden kuvaajien, meikkaajien, stylistien ja muun tiimin kanssa. Tuotantoon saattaa kuulua mallien hankinta (casting) ja tarvittavien sopimusten laatiminen, kuvauspaikkojen etsintä, tuotantotiimin kasaaminen ja muut käytännön järjestelyt. Verkostooni kuuluu laaja kirjo alan ammattilaisia, joista löytyy tekijät isoihinkin tuotantoihin.

Hinnoittelu
Brändikuvaukseen tai yrityskuvaukseen sisältyy yleensä aina ennakkosuunnittelua ja kuvaussuunnitelman teko, itse valokuvaus, kuvamateriaalin esivalinta ja valittujen kuvien toimitus.
-
Kuvasuunnittelu 120€/h
-
Valokuvaus 350€ 1. tunti, seuraavat tunnit á 130€
-
Kuvankäsittely alk. 45€/kpl
-
Henkilökuvaus studiossa alk. 350€
Kuvauksen hinta sisältää jatkuvan käyttöoikeuden toimitetuille kuville pois lukien jälleenmyyntioikeus tai luovutus kolmannelle osapuolelle kaupallisiin tarkoituksiin.
Hintoihin lisätään alv 24%
Ole yhteydessä!
Studio Suvilahdenkatu
Suvilahdenkatu 7, Helsinki
+358 40 70 50 577