Viestinnän suunnittelu,
konseptointi
Viestinnän suunnittelussa tarkastelen, millainen viestintä tavoittaa kohderyhmänne parhaiten ja luon uusia ideoita ja näkemyksiä viestintään. Viestinnän suunnittelun tulos voi olla esimerkiksi uusi viestintäkonsepti tai viestintäkampanja.
Konseptoinnin hedelmät hiotaan tavoitteidenne mukaisesti toteuttamiskelpoisiksi kokonaisuuksiksi, oli se sitten verkkopalvelu, somekampanja, kuvakokonaisuus, asiakasreferenssikonsepti tai videosarja. Verkostoistani löytyy myös laaja kirjo eri alan ammattilaisia konseptien toteutukseen.
Viestinnän konsultointi,
kuvatoimitus
Jos viestinnässä mättää joku, mutta itse on hankala hahmottaa selkeää syytä, on ulkopuolisen näkemys arvokas. Tarkastelun alle voi ottaa kuvaviestinnän, someviestinnän tai muun kokonaisuuden, joka kaipaa ryhtiä ja päivittämistä. Konsultointi voi olla kertaluontoinen katsaus tai laajempi kokonaisuus muutostoimenpiteineen.
Valokuvauksen ja kuvatuotannon lisäksi kuvatoimitan. Kuvatoimittaja hyödyntää olemassaolevaa sisältöä, esimerkiksi yrityksen omaa kuvapankkia ja kaupallisia kuvapankkeja. Kuvatoimituksella luodaan yhtenäisen kokonaisuus esimerkiksi kampanjaan tai nettisivuille, ilman, että tarvitsee luoda uutta kuvasisältöä.
Viestinnän ja markkinoinnin toteutuksia
Toteutan viestinnän ja markkinoinnin tueksi esimerkiksi:
-
kuvapankkikokonaisuuksia,
-
artikkeleita ja
-
lehdistötiedotteita.
Ole yhteydessä!
Studio Suvilahdenkatu
Suvilahdenkatu 7, Helsinki
+358 40 70 50 577