fbpx

Onnistuneen valokuvauksen aakkoset

Kun kaikki loksahtaa, on työnteko helppoa ja jälki hienoa. Näin kävi Puuha Sportin kuvausten kanssa. Asiakas oli minulle uusi, mutta AD:n kanssa oltiin viestitelty aiemminkin kuvauksista, jotka eivät sitten syistä tai toisista toteutuneet. Joten koko ryhmä oli uusi, samoin mallit vieraita. Olikin hauskaa päästä vihdoin varsinaisiin kuvauksiin asti ja tavata uutta porukkaa.

Lapsi hyppäämässä
Kun kaikki on suunniteltu etukäteen, varsinainen kuvaus käy kuin leikki!

Mitä tehdään, miksi tehdään, kenelle tehdään – ja mitä se kaikki maksaa

Ihan ensimmäiseksi lähdettiin kustannusarviosta liikkeelle, tietysti. On tärkeää, että sekä asiakas, että kuvaaja ovat jo etukäteen kartalla työn kustannuksesta ja mahdollisista muista kuluista, jotka kuvauksesta syntyvät. Mahdollisimman tarkan kustannusarvion pystyy laatimaan, kun kuvauksen palaset on jo pääpiirteittäin kohdillaan; tiedetään ainakin kuvauspaikka, arvio toivotusta kuvamäärästä ja käyttöoikeudesta ja hahmotelma toivotusta lopputuloksesta.

Luonnos toivotusta lopputuloksesta

Asiakkaalla oli selvä kuva, mitä tavoitellaan. Sain jo kustannusarviovaiheessa eteeni mallikuvat, joista sain heti kiinni kuvien toivotusta sävymaailmasta, valaisusta ja esimerkiksi liikkeen tunnusta, joka oli näissä kuvissa tärkeä. Siltä pohjalta pystyin suunnittelemaan taustan ja valaisun jo etukäteen, ja testaamaan sen ennen varsinaisia kuvauksia. Testimallina toimi muuten jättipuudelini Ville, joka on aina avulias assari!

Toteutussuunnitelma – kuka tekee mitä ja missä aikataulussa

Ennen kuvauspäivää tietysti säädettiin aikatauluja. Jo neljänkin mallin kanssa siinä on oma hommansa. Mutta se vaatii vaan vähän aktiivista viestittelyä, niin homma on hoidossa. Malleina toimivat tavalliset, liikunnalliset ihmiset, jotka kuvastavat parhaiten Puuhan ajatusmaailmaa ja ideaa: me olemme kaikki luotuja liikkumaan ja Puuha auttaa siinä.

Vaatetusta toki myös mietittiin etukäteen. Tällä kertaa asiakas hoiti tämän puolen. Studiolle tuli muutama vaihtoehto, jota sitten testattiin kuvassa. Kaikki värit, kuosit tai materiaalit eivät sovi kuvaan, joten on aina parempi olla useampi vaihtoehto tarjolla, kuin kikkailla epäsopivan vaatteen kanssa. Luonnolliseen ilmeeseen sopi, että meikkaus oli minimaalista.

Rekvisiittaa studioon ja homma käyntiin

Itse kuvauspäivänä homma olikin sitten melko suoraviivaista: kaikilla oli selvät sävelet siitä, mitä tehdään, miksi tehdään ja mitä tavoitellaan. Kuvaaja on vastuussa tärkeimmästä, eli miten haluttuun lopputulokseen päästään. Kuvauspäivän aikataulutus on myös parhaiten kuvaajalla hallussa.

Kun testikuvatkin oli jo otettu ja hyviksi todettu, niin itse kuvaus oli lähinnä mallin ohjausta ja oikean liikkeen löytämistä. Käytännössä teimme niin, että kuvasin suoraan koneelle pienen satsin, joka käytiin heti läpi AD:n kanssa. Näin päästiin heti vaihtamaan suunnitelmaa, jos joku liike ei toiminut kuvassa tai jos tarvittiin hienosäätöä johonkin suuntaan. 

Kuvankäsittely viimeistelee homman

Kuvausten jälkeen onkin sitten AD:n aika valita oikeat kuvat lopulliseen materiaaliin. Matalaresoluutioisilla näyttökuvilla testataan eri vaihtoehtoja, joten kuvankäsittelyyn menee vain oikeasti käyttöön tulevat kuvat. Vasta kuvankäsittelyssä valokuva saa oikeat sävyt ja tunnelman.  

Kuvankäsittely olikin sitten oma rastinsa! Studiossa oli käytössä taustafondi, joka on leveä, mutta ei ihan niin leveä, kuin lopullinen kuva-ala vaati. Kuvia käsiteltiinkin eniten juuri taustasta, että saatiin lopulliseen käyttötarkoitukseen parhaiten istuvat kuvat. Lisäksi tietysti laitettiin kuvan yleinen sävymaailma kuntoon ja fiksattiin vaatteiden ryppyjä ja liian suuria kontrasteja. Normaalia käsittelyä siis. Kuvat menivät niin webbiin kuin printtiinkin, joten käsittelyssä piti vielä ottaa huomioon kummankin median vaatimukset.

Kun koko homma oli valmis, oltiin koko porukka tyytyväisiä, ja yhteistyö jatkuu edelleen. Ihan parasta! 

Ja sitten vielä ne aakkoset. Menisköhän ne suunnilleen näin:

  • Mitä tehdään, miksi tehdään, kenelle tehdään
  • Luonnos toivotusta lopputuloksesta
  • Kustannusarvio
  • Toteutussuunnitelma – kuka tekee mitä ja missä aikataulussa
  • Lokaation ja mahdollisten mallien hankinta
  • Rekvisiitan hankinta, vaatteet, taustat ja mahdolliset vuokralaitteet
  • Catering – kuvausryhmälle vähintään kahvia (tärkeää!)
  • Kuvausaikataulu (jos useampi malli)
  • Lopputyöstö eli kuvankäsittely